KUKKIEN KIELI

TAIDEKESKUS SALMELA, MÄNTYHARJU | KESÄNÄYTTELY 2019

Asetelma on taiteenlajina klassinen, eikä se ole menettänyt vuosisatojen jälkeenkään ajankohtaisuuttaan. Asetelmalla on monta tuttua nimeä, kuten Memento mori, Still life, Still-leven, nature reposée, nature inanimée, nature morte tai hiljaiselo. Taiteenlajina se merkitsee minulle esteettistä tai klassista sommitelmaa, käsityötaitoa, taituruutta ja kerrostumaa historiasta sisältäen symboliikkaa ja tarinoita.

Luonnonläheisyys oli minulle lapsena itsestäänselvyys – keräsin kesät kukkia itä-Suomessa, sidoin kukka-asetelmia ja unelmoin. Kiinnostus kukka-asetelmiin juontaa juurensa lapsuuteeni. Rakkaus kukkiin on säilynyt ja muistot huolettomista kesäpäivistä. 

Olen aiemmin piirtänyt asetelmia, mutta ne ovat olleet osana suurempaa kokonaisuutta teoksessa ja korostaneet ihmisen toimintaa. Sommittelen ja sidon piirrosteni kukka-asetelmat ja asetelma syntyy usein kodin läheisistä esineistä. Teokseni eivät ole realistia kopioita vaan ne ovat tulkintoja, joista välittyy luonteenpiirteitäni, ajatuksiani, tunteitani ja mielialojani. Niiden takaa voi löytää

piilotettuja merkityksiä. Kukkapiirrosteni kuvakulma on tavallisesti yläviistosta, ja esineet ovat selkeästi erilleen aseteltuina, mikä oli jo varhainen ja yleistynyt esitystapa asetelmamaalauksen historiassa. Kukilla on merkityksiä ja niillä voi viestiä. Esimerkiksi Ikebana kukkasymboliikan hienostuneella käytöllä harjoitetaan ja kehitetään elämänviisautta, ja tekijän tunteet ja luonne näkyvät asetelmassa. 

Teoksissani voi siis nähdä tietoisia viittauksia historiaan, mutta myös löytää intuitiivisen, leikkisän ja uteliaan lapsen, joka haaveili lapsuutensa kesinä mitä kauneimmasta kukkakimpusta. Leikkisä lapsi kuvaa minulle irtautumista opituista kaavoista – se kuvaa intuitiivistä luovuutta. 

Tavallisesti asetelmissa on käytetty trompe l´oil-tekniikkaa, minulle luontevampi väline on piirrin.

Henna Pohjola – 2019

Piirroksia paperille, teosten originaali koko noin 100 x 70 cm

Piirros

Willow-astiaston Romanttinen Faabeli

Willow-astiaston kermakannu näkyy piirroksessa vasemmalla. Sen legenda kertoo varakkaasta Kiinan keisarillisesta virkamiehestä, jolla oli kaunis tytär nimeltä Koong-se. Hän oli rakastunut isänsä nöyrään kirjanpitoapulaiseen Chang`iin. Parin oli kuitenkin sopimatonta mennä naimisiin luokkaeron vuoksi. Isä oli suunnitellut naittavan tyttärensä herttuan kanssa ja häät piti järjestää sinä päivänä, kun kukka putosi itkupajupuusta. Niin herttua saapui laivallaan noutamaan morsiantaan lahjana jalokivirasia. 

Häiden aattona Chang naamioitui palvelijaksi ja pääsi palatsiin huomaamatta. Pian rakastavaiset pakenivat jalokivien kanssa. He juoksivat sillan yli, isän jahdatessa heitä ruoska kädessä. Lopulta rakastavaiset pakenivat herttuan laivalla suojatulle saarelle, jossa he asuivat onnellisina vuosia. Eräänä päivänä herttua sai tietää heidän turvapaikasta ja nälkäisenä kostosta, hän lähetti sotilaat surmaamaan rakastavaiset. Jumalat taivaissa näkivät rakastavaisten ahdingon ja muuttivat heidät kyyhkypariksi.

Willow tree hanging o`er, 2018
Piirros paperille & sekatekniikka, 89,5 x 80 cm

Piirros

Historian havinaa

Kukkapiirroksissani voi nähdä intertekstuaalisuutta – lainauksia taidehistoriasta ja nyky-ympäristöstä. Tästä näkökulmasta kukkapiirrokseni ovat eräänlaisia kollaaseja, jotka ovat tulkintoja luonteenpiirteistäni, ajatuksistani, tunteistani ja mielialoistani. Niiden takana voi olla piilotettuja merkityksiä. 

Art history notes, 2019
Piirros paperille 120 x 90 cm