Teoksissani paikka idealisoituu turvallisuuteen ja huolettomuuteen. Se voi olla kaunis niitty, puutarha, kukkapenkki, kukinto, määrittelemätön ”orgaaninen” keko, yksityiskohtainen asetelma tai keraaminen koriste-esine.

Kuukauden taiteilijanäyttelyssäni ”Vähänkö ihana ♡”-myyntikokoelma Grafoteekissa esitän akvarelli- ja akryylimaalauksia sekä keramiikkaa. Lisäksi Suomen taidegraafikot ry:n 90-vuotis juhlavuoden (Viivan vuoden) kunniaksi esillä on piirros vuodelta 2019.

Uudet teokset peilaavat samaa tematiikkaa, kuin näyttelyssäni ”Rööhtäse välillä” Galleria Heinossa Helsingissä vuonna 2013, missä lähtökohtana olivat himo, taiteilijana olemisen hulluus, kaupallisuuden dilemma ja kysymys siitä, mikä on taidetta.

Teoksissani voi nähdä ”intertekstuaalisuutta”, lainauksia nyky-ympäristöstä ja taidehistoriasta. Tästä näkökulmasta teokseni ovat eräänlaisia kollaaseja, jotka ovat tulkintoja opitusta tiedosta, koetusta hetkestä ja mielikuvaa siihen liittyvästä muistosta tai elämyksestä.

Teoksissani on kyse toivosta ja haaveesta saavuttaa henkinen yhteys monimutkaisen ja joskus turhauttavankin nyky-ympäristön kanssa. Teoksissani käsittelen kaipuuta löytää alkuperäisen minäni ja sen lapsenmielisen uteliaisuuden itseäni ja ympäristöäni kohtaan. Sen lapsen minussa, joka on vilpitön, aito ja hyväksyvä.

Teokseni ovat kuvia ihanasta hetkestä ja tekemisen pakosta, jossa ajan rajallisuus ja katoavaisuus ovat läsnä kasvillisuuden muodossa.

Näyttelyn visuaalisen tyylin moniuloitteisuus voi hämmentää, mutta se on kuitenkin tunnistettavaa, vaikka se vaihtelee aika ajoin, näyttelystä toiseen.

Henna Pohjola

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.